Herkullista joulua – joululounaat Kouvolassa
Railakkaiden pikkujoulujen lisäksi herkuttelu kuuluu joulunajan sesonkiin. Toki meillä Kouvolassa nautiskellaan mieluusti muulloinkin.
Kokosimme alle muutamia paikkoja, joissa voit nauttia joululounaasta ja joulubuffetista – joko muistoja herättävän perinteisistä tai uusia luovista moderneista pöydän antimista. Jo pelkästään näiden herkkujen vuoksi kannattaa poiketa Kouvolassa myös kesäkauden ulkopuolella.
Bistro Goutu on viihtyisä ravintola vanhassa kirjapainotalossa Kouvolan keskuspuiston laidalla. Goutussa voit herkutella lounaan merkeissä ja istua maittavaan illallispöytään. Mikäli kaipaat kartanomiljööseen, niin Repoveden kansallispuiston kupeessa sijaitseva Kirjokiven kartano on upea vaihtoehto esimerkiksi työporukan herkuttelu- ja tykyhetkiin.
Aivan Kouvolan keskustasta löydät myös esimerkiksi Huvillan, Angelasin, Olén ja Mimosan Aidon, jotka tarjoavat kaikki maukkaita mahdollisuuksia jouluherkutteluun. Jos mielesi tekee hiiligrillin herkkuja, niin Lamykin’s Cookhouse ei taatusti tuota pettymystä.
Ankkapurhan alueella sijaitseva Ravintola Ankkapurha tarjoilee maistuvaa lounasta aivan Kymijoen kupeessa. Ankkapurhasta löydät myös kokoustilat ryhmille ja erilasia aktiviteetteja, jos lounaan kaveriksi haluat aktiivista tekemistä.
Lakua ja muutakin kuin laatikoita
Jos kaipaat asteen verran rempseämpää ja rennonpaa purtavaa, niin Matkakeskuksen yläkerrassa sijaitseva Street Boys tarjoaa upean vaihtoehton laatikoille ja kinkulle. Pukinkonttiin saat paikallisia tuotteita Papulaarista, mutta saman katon alla voit nauttia lounaan lisäksi kupposen Kouvola-kahvia.
Aivan Kouvolan keskustan tuntumassa sijaitseva Kouvolan Lakritsin tehtaanmyymälä on kohde itsessään, mutta saman katon alta löydät myös lounasravintolan ja kokoustiloja. Ruoan kanssa on tietysti tarjolla tuoretta ja aina niin maistuvaa lakritsia.
Aivan 6-tien varrella sijaitseva Kymen Paviljonki tunnetaan ainutlaatuisena taukopaikkana sekä kokous- ja juhlapaikkana, jossa sijaitsee myös Pentik-tehtaanmyymälä.
Jos aiotte viettää pikkujouluja pitkän kaavan mukaan ja kaipaatte myös majoitusta, niin Käyrälammella sijaitseva Tykkimäki Resort kannattaa pitää mielessä. Alueella palvelee ympäri vuoden myös Lammenranta Kitchen & Bar, joka hurmaa tunnelmallaan. Jos majoitut mieluummin hotellissa kuin mökissä, niin voit suunnta herkuttelemaan Vaakunan katon alla sijaitsevaan Frans & Rosehen.
Maukkaita hetkiä, myös joulunajan ulkopuolella. Lisää ravintoloita ja kahviloita löydät alla olevasta linkistä.