Stam1nan Antti Hyyrynen: Kirka-musikaali ylitti kaikki odotukset

Mitä kuuluu?

– Hyvää kuuluu! Korona-rajoitteiden purkaminen ilahduttaa, ja mie odotan myös Stam1na-yhtyeen tulevaa Viimeinen Atlantis -jättikonserttia Helsingin jäähallissa.

Miksi taide ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita ihmiselle?

– Taide antaa ihmisille elämyksiä, kokemuksia ja toivottavasti myös toivoa. Kaikkihan me halutaan elämäämme asioita, jotka ovat kauniita ja tuovat hyvää mieltä, uusia näkökulmia ja kokemuksia. Ihminen älykkäänä eläimenä tarvitsee virikkeitä kaikille aisteille. Se pitää meidät elossa.

– Taiteen ja kulttuurin tekemiseen on tullut sellainen piirre, että ihmiset ovat alkaneet rajoittaa sitä, mitä ja miten saa sanoa. Tällainen suuntaus on miusta aika pelottavaa. Tv:stä tulee isoille massoille elävää kuvaa, joka sekin on mennyt aika latteaksi. Taidetta pyritään sensuroimaan nykyään tosi monelta taholta. Mutta taiteentekijöiden kannattaisi vain pyrkiä siihen, että ovat itse itsensä suurimpia kriitikoita. Kukaan muu ei sais rajoittaa taiteen luomista kuin sen tekijä itse.

Onko sinun tekemisiisi puututtu tai onko sinua pyritty vaientamaan?

– Mie olen pikkupenskasta lähtien diggaillut siitä, että esim. Slayer-yhtyeen teksteissä on laulettu paholaisesta. Siinä oli jotain vaaran tuntua! Ajattelin, että miun ei varmaan pitäis kuunnella tätä. On kiehtovaa, että äänilevy voi tuottaa sellaisen vaaran tunnun. Sama fiilis oli joissain lapsuuden myöhäisillan tv-ohjelmissa tai elokuvissa. Niissä väreili vaara! Myöhemmin mie oon yrittänyt saada omiin tekemisiini mukaan samankaltaista vahvaa tunnetta. Tosin samaan syssyyn pitää todeta, että mie en mielestäni kuitenkaan provosoi liikaa. En esimerkiksi tee äärimetallia, joiden sanoituksissa vaikkapa silvottais ihmisiä.

– Stam1nan yhtä musiikkivideota on sensuroitu. Televisiossa näytettiin aikoinaan Likainen parketti -biisin musiikkivideo; siinä on sellainen väkivaltateema, bändin jäsenet näyttelee Fight Club -tyylistä ullakkotappelua, ja se oli niin verisesti maskeerattu, että Yle sensuroi sen. Tv-ruutu musteni aina, kun veri lens’ oikeen kunnolla. Ja se oli siistiä! Silloin tuntui, että nyt on tehty jotain, nyt on kosketettu!

Olet itse kulttuurintuottaja, mitä se sinulle antaa?

– Onneksi se antaa elannon. Mie oon hyvin ylpeä saavutuksistani siinä mielessä, että oon elättäny itteni omaehtoisella kulttuurin tekemisellä vuodesta 2004 lähtien. Jos nuoruusvuosien 4H-ruohonleikkuuta ei lasketa, niin mie oon aina tehny musiikkia, elävää kuvaa tai jotain muuta kulttuurituotannon muotoa, jolla oon keränny omat rahani. Se on miusta ylpeydenaihe.

– Elannon lisäksi se antaa miun elämälle merkityksen. Koen, että olen elämäntyöni äärellä. En mie haluais tehä mitään muuta, tää on miun juttu. Tosin… Miehän oon myös poropeukalo. En mie en osaa rakentaa taloa tai vaikka saunaa! Mie kannatan myös ryhmätyötä. Siksi olikin aika kova shokki kirjoittaa esikoisromaani Viimeinen Atlantis, koska siinä ei kustannustoimittajan lisäksi ollu muita sparraajia. Se oli yksinäistä hommaa.

Olet opiskellut Kouvolassa, millaisena muistat opiskeluaikojen kulttuurielämän?

– Opiskeluaika on siitä haastavaa, että silloin ei yleensä ole juurikaan rahaa. Miulla se rajoittui varmaan enimmäkseen siihen mikä kiinnosti eniten, eli musiikkiin. Käytiin katsomassa bändejä, mutta koska miulla oli opiskelukavereita myös muilta luovilta aloilta, niin käytiin myö jonkin verran esimerkiksi näyttelyissä. Muistan vieläkin H.R Gigerin näyttelyn, joka kiersi silloin maailmaa. Sain nimmarinkin ja meinasin pyörtyä!

– Meidän koulu oli tosi yhteisöllinen, joten me tehtiin aika paljon kulttuuria keskenämme. Koulussa Kasarminmäellä ei järjestetty pelkästään diskoja, vaan myös esimerkiksi performansseja ja ihan hullunhauskoja näytelmiä. Ja kun meitä oli monta kymmentä, niin saatiin aikaiseksi aika isojakin tapahtumia.

Pitäisikö kulttuurin olla ilmaista?

– Jos mie saisin päättää, niin tietenkin antaisin kaikille lapsille, nuorille ja taidealan opiskelijoille kortin, jolla pääsis ilmaiseksi tapahtumiin. Sitten kun ihminen kyynistyy ja ryhtyy tykkäämään jääkiekosta vähän liikaa, voi myös alkaa maksaa siitä, mihin nyt haluaakaan rahansa käyttää. Mut kyllä mie nään taiteen myös kasvatuksellisena asiana. Kun ihminen kokee, aistii ja ottaa vaikutteita erilaisista asioista tarpeeksi nuorella iällä, niin sehän kantaa pitkälle. Taiteen ja kulttuurin tehtävä on myös kasvattaa ja luoda laaja-alaisesti ajattelevia yksilöitä.

Voisi sanoa, että Kouvola on vahvasti osallistunut kulttuurikasvatukseesi. Mikä on jäänyt parhaiten mieleen?

– Hmm… Varmaankin Meduusa-festivaalit. Järjestettiin niitä opiskelukavereiden kanssa, ja oli siinä yhteistyössä muitakin ammattikorkeakouluja. Meduusa-festivaaleille tuli bussilasteittain opiskelijoita muualta Suomesta, ja siellä oli kaikenlaista ohjelmaa niin kampusalueella kuin Kouvolan keskustassa.

– Mie muuten sävelsin, käsikirjoitin ja ohjasin sinne kerran musikaalin Kukka Kekkonen Kakkonen! Itse asiassa, nyt kun alan miettiä, niin miun opinnot tais viivästyä puolella vuodella juuri tän Kukka Kekkonen Kakkosen takia! Mie saatoin keskittyä vähän eri asioihin kuin periaatteessa olis pitäny… Kukka Kekkonen Ykkönen taas oli Kouvolan keskustassa esitetty, Monty Python -henkinen performanssi, hieno sekin!

Mikä mielestäsi on Kouvolan nykyisessä kulttuurielämässä parasta?

– Sehän on tietenkin hyvä asia, että Kouvolaan pääsee monesta suunnasta ja sinne on helppo tulla. Ydinkeskustassa on entisöity vanhoja tiloja nuoriso- ja olohuonetiloiksi, kuten entinen House Of Rock -baari. Vanhoja teollisuustiloja on saneerattu keikka- ja näyttelypaikoiksi, ja onhan esimerkiksi Kouvolan kaupunginteatteri todella hieno paikka.

Milloin viimeksi kävit Kouvolassa kulttuurin merkeissä?

– Kävin katsomassa Kirka-musikaalin lokakuun alussa. Menin sinne avoimin mielin ja kiinnostuneena siitä, että millä tavalla toteutetaan näin persoonallisesta ja tunnetusta henkilöstä musikaali. Ja ihan rehellisesti sanottuna se toimi yli odotusten. Siellä oli hiton hyvä livebändi, mutta erityisesti mieleen jäi pääosan esittäjä Mikael Saari Kirkana. Se, miten fyysinen Kirkan rooli on, ja miten hän sen veti – se oli todella hieno suoritus. Erityismaininnan saa myös Mikael Saaren veli Markus Waara, joka esittää Kirkan veljeä Sammya. Hän sekä näytti että kuulosti aivan oikealta Sammy Babitzinilta.

– Mie luulin, että Kirkan elämänvaiheet on miulle suht’ tuttuja, mutta musikaalissa tuli kyllä myös paljon uutta informaatiota Kirkasta. Siinä käytiin paljon tarkemmin läpi esimerkiksi lapsuutta ja perheen elämänvaiheita. Ja tiesitkös, äitinsä oli lappeenrantalainen! Pakko on kehua myös hienoa tanssiryhmää, valaistusta – aivan mahtava tuotanto. Nautin joka sekunnista ja toivoisin kyllä, että musikaali sais paljon lisäesityksiä. Helsingistäkin pääsee Kouvolaan puolessatoista tunnissa: nousee junaan, menee katsomaan Kirka-musikaalin ja jatkaa sen jälkeen ravintola Pyöreään torppaan karaokeen laulamaan ne Kirkan biisit, jotka jäivät kuulematta!

Jos olisit kulttuurin laji, mikä olisit?

– Haha! Mie oisin absurdi, komediallinen musikaalikokemus!

Teksti: Jenni Heiti