Suomifilmien kuohuvat kosket

Kymijoessa Iitin kohdalla olevat Mankalan kosket – Harakkakoski, Mustakoski, Tolppakoski, Vähäkäyrä ja Isokäyrä – alkoivat kerätä 1900-luvun alussa luokseen matkailijoita ja urheilukalastajia.

Presidentti K.J. Ståhlbergin serkun, elokuva-alan uranuurtajan Karl Emil Ståhlbergin valokuva- ja elokuvastudio Atelier Apollo teki kaksi lyhytfilmiä, jotka ikuistivat koskien kuohun. Niistä toinen edusti Suomea Berliinin matkailunäyttelyssä 1911.

Useimmille Mankalan kosket pysyivät kuitenkin tuntemattomina, sillä ne olivat hankalien kulkuyhteyksien päässä.

Palo pelastui siltapalkkiin

Mankalan koskien maine kasvoi, kun siellä alettiin kuvata tukkilaiselokuvia. Ensimmäinen niistä oli Erkki Karun vuonna 1923 ohjaama Koskenlaskijan morsian, josta Valentin Vaala teki Mankalassa uuden version vuonna 1937.

Vuonna 1947 Ilmari Unhon ohjaaman Koskenkylän laulun filmauksissa elokuvan päätähti Tauno Palo joutui vaaraan lautan päästyä irti rannasta. Filmitähti pelasti itsensä ja kameran akun tarttumalla siltapalkkiin.

Kuvausryhmät asuivat usein Ruuhalassa, jonka pihapiirissä oli tehty ensimmäisen Koskenlaskijan morsiamen filmaukset. Elokuvaväkeä majoitettiin siskonpedeille. Myös paikallisia tarvittiin filmin teossa apuna.

Voimalaitos lopetti filmaukset

Kaikenkaikkiaan tukkilaiselokuvia kuvattiin Mankalassa kymmenkunta. Erkki Karu oli Mankalan koskilla ohjaamassa myös Finlandiaa (1922), Muurmanin pakolaisia (1927) ja Tukkipojan morsianta (1931).

Kalle Kaarna ohjasi Tukkijoen (1937), Teuvo Tulio Laulun tulipunaisesta kukasta (1938) sekä Hornankosken (1949) ja Hannu Leminen Rosvo Roopen (1949).

Mankalan viisi koskea hävisivät näkyvistä, kun Kaurakoskeen valmistui 50-luvun alussa Mankalan voimalaitos. Veden pinta nousi silloin muutaman metrin.