Visitkouvola käyttää evästeitä. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Sulje X

Kouvolan taskuhirviöt

Eivät olisi 90-luvulla uskoneet, että vielä 20 vuotta myöhemmin kaikenikäiset ravaavat puistossa taskuhirviöiden perässä. Maailmanlaajuinen hitti, Pokémon GO, palautti kuitenkin taskuhirviöt ajan hermolle.

Jaa somessa

Kouvolaan on syntynyt varsin aktiivinen ja intohimoinen Pokémon GO -yhteisö. Kaupungin pelaajat ovat perustaneet jopa oman Facebook-ryhmän ja paikalliset saattavat intoutua jakamaan vinkkejä, kun heitä kohtaa pelaamassa ympäri kaupunkia. Tästä ei pidä huolestua, sillä olemmehan rauhallista ja mukavaa väkeä.

Mikäli aihe ei ole tullut vielä tutuksi, niin metsästyksen perusteisiin pääsee sisälle helposti Pelaaja-lehden kokoaman aloittelijan oppaan avulla. Lyhyestä virsi kaunis, pelaamiseen tarvitaan vain älypuhelin täydellä akulla, hyvä kaveriporukka ja reilusti intoa liikkua. Syksyllä on hyvä napata pidemmille retkille mukaan myös sateenvarjo ja riittävästi vaatetta.

Kouvolassa vierailevien kouluttajien kannattaa piipahtaa ainakin seuraavissa keskustan kohteissa, kun haluavat napata matkamuistoksi virtuaalisia monstereita tai tutustua paikallisiin kouluttajiin.

Pokémoneja puistoissa ja Manskilla

Empiirisen tutkimuksen mukaan Urheilupuisto on noussut erittäin suosituksi kohtaamispaikaksi Pokémonien ystäville. Urheilupuistosta löytyy frisbeegolfradan ja uimahallin lisäksi myös leikkipaikka, josta löytyy useampi lure eli Pokémoneja houkutteleva kapistus. Varsinkin kesällä puiston luret pysyvät aktiivisina yömyöhään.

Lasten liikennepuiston lähellä sijaitseva Jaakonpuisto on noussut myös suosituksi metsästysmaastoksi. Suihkulähteen ja esiintymislavan kupeesta moni kouluttaja on napannut mukaan Krabbyn, Horsean ja monta muuta vedessä viihtyvää hirviötä.

Kouvolan keskusta on houkutellut pitkin kesää matkailijoita ja paikallisia osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja Pokémon GO on ollut vahvasti läsnä. Aivan kävelykatu Manskin lähellä sijaitseva Keskuspuisto on houkutellut lämpiminä kesäiloina reilusti pelaajia aktiivisten lurejen voimalla. Tapahtumien aikaan väkeä on kokoontunut paikalle entistä runsaammin mitoin ja meininki on ollut kuin festareilla konsanaan.

Sali historiallisella alueella

Puistojen lisäksi myös kävelykatu Manskilta saa napattua monstereita ja luonnollisesti kävelykadulta löytyy myös Pokestoppeja. Pitkillä reissuilla alkaa nälkä painaa helposti päälle, milloin kannattaa suunnata lataamaan omia akkuja johonkin keskustan ravintoloista.

Historialliselta Kasarminmäen alueelta löytyy myös reilusti Pokestoppeja, joissa voit piipahtaa samalla kun ihastelet punatiilisiä rakennuksia. Kokeneimmat kouluttajat voivat myös haastaa Pyhän Ristin kirkolla sijaitsevan salin. Helpolla me kouvolalaiset emme kuitenkaan salijohtajuutta luovuta!

Keskustan lisäksi kannattaa pitää mielessä myös muut Kouvolan otolliset Pokémon-apajat. Kenties löydät Verlan tehdasmuseosta huippuharvinaisen Scytherin tai ehkä Arboretum Mustilan metsistä voit napata Tangelan tai Exeggcuten.