Porukalla piirtämään

Piirtäminen on tunnetusti rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Hommasta saadaan entistä hauskempaa, kun kylkeen laitetaan hyvää juotavaa ja yhdessäoloa.

Jaa somessa

Maailmalla paljon huomiota ja suosiota saavuttanut Drink & Draw ilmiö rantautuu talven ja kevään aikana myös Kouvolan liikkeisiin ja kaduille. Piirtämistä ja yhdessäoloa yhdistelevä tapahtumasarja kutsuu kaikki kaupunkilaiset ja matkailijat viihtymään ja pitämään hauskaa yhdessä. Paperit siis valmiiksi ja kynät sauhuamaan!

Konsepteja on toki yhtä paljon kuin on yhteisöjä, mutta perusperiaate on aina sama. Järjestävä taho tarjoaa paperit, kynät ja muut tykötarpeet. Yleensä tapahtumiin on vapaa pääsy, mutta ruuista ja juomista joutuu vähän jotain maksamaan. Pääsymaksua saatetaan periä, jos paikalle on hankittu esimerkiksi ammattilainen avaamaan piirtämisen saloja.

Tapahtumissa on usein teema, minkä pohjalta lähdetään joukolla piirtämään, mutta osallistujille voi myös olla pieniä tehtäviä, joiden avulla pääsee alkuun. Osaamista ei vaadita, vaan kaikkein tärkeintä on yhdessäolo ja hauskuus!

Kahvia, teetä ja taidetta

Kouvolan ensimmäiset piirrustusiltamat vietämme Kahviputiikki Papulaarissa. 17.2. Papulaarissa heittäydytään kahvitahrojen maailmaan Coffee & Draw – tapahtumassa. 2 euron kertamaksulla pääset taiteilemaan kynillä ja paperilla, mutta myös suodatinkahvilla. Jokusen kupin voi toki hörpätä inspiraatioksi. Illan aikana putiikissa on myös muita juomatarjouksia, joten piipahda piirtelemässä tai katsomassa muiden taiteilua.

Nirvana - Wellness & Tea Shopissa heittäydytään teen ja taiteen kiehtovaan maailmaan 24.3. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa ja tapahtumaan tulee ilmoittautua ennakkoon. Tapahtuman vetäjänä toimii taiteilija Varpu Eronen.

Materiaalimaksu on 10 euroa, joka sisältää materiaalien lisäksi ammattilaisen opastuksen ja makumatkan Nirvanan teemaailmaan. Sen lisäksi, että voit löytää kipinän taiteiluun, niin voit löytää uusia ja herkullisia teemakuja. 

Myöhemmin huhtikuussa Gastropub Betonyssa heittäydytään myös piirtämisen ja oluen jännittävään maailmaan. Lisätietoja tapahtumasta on luvassa myöhemmin, eli kannattaa pysyä kuulolla.

Kolmella tapahtumalla päästään hyvään alkuun, mutta jos kaveriporukkasi tietää teeman mitä pitäisi ehdottomasti kokeilla, niin laita viestiä esimerkiksi Drink & Draw Kouvolan Facebook-sivujen kautta. Muistakaa myös lähteä tuhertelemaan tapahtumiin!