Visitkouvola käyttää evästeitä. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Sulje X
Valokuvaajat Kouvolassa

Kouvola valokuvaajien silmin

Kouvolan ensimmäinen Insta Camp toteutettiin 14.-15.6.2019 valokuvaaja Jussi Hellstenin isännöimänä. Mukana oli kolme valokuvaajaa, jotka saapuivat pääkaupunkiseudulta Kouvolaan perjantai-iltapäivänä. Asemalla heitä vastaanottamassa oli Jussin kanssa VisitKouvolan tiimiläisiä.

Jaa somessa

Jo vuosia pääkaupunkiseudulla menestyneenä valokuvaajana vaikuttanut Jussi Hellsten on itse kotoisin Kouvolan Elimäeltä ja viikonlopun reissu oli hänellekin nostalginen paluu muun muassa lapsuutensa maisemiin. Hän kertoi valokuvaamisen olevan usein aika yksinäistä puuhaa, jonka vuoksi hän toivoi, että yhdessä keskustelemalla voidaan avata sitä, miten muut kuvaajat näkevät samat kohteet, ja sen kautta avartaa myös omaa kuvaamista.

Insta Campin osallistujille Kouvola oli entuudestaan aika lailla tuntematon, joten he olivat liikkeellä avoimin mielin ja odottivat innolla mitä tuleman pitää. Uusien kuvauskohteiden lisäksi myös heitä kiinnostivat muiden kuvaajien näkökulmat. Valokuvauksen lisäksi kaikkia osallistuneita yhdisti kiinnostus luontoa ja hienoja maisemia kohtaan.

Mukana Insta Campilla olivat Joonas Pöytäniemi (@joonaspoytaniemi), Aapo Karhu (@karhuphotography) sekä Tiina Inkiläinen (@tiksuwhat).

VisitKouvolan Instagram tilin ensimmäisenä haltuunsa nappasi Joonas Pöytäniemi Espoosta. Hän on kuvannut muutaman vuoden toiminimellä päivätyönsä ohella. Joonas kertoi nauttivansa eniten luonnossa hienojen maisemien ja eläinten kuvaamisesta.

Aapo Karhu on puolestaan valokuvauksen puoliammattilainen, joka kokee vahvuutensa olevan luontokuvaaminen ja hän kertoikin pitävänsä erityisesti eläinten kuvaamisesta. Sanojensa mukaan oravat eivät kuitenkaan maksa kuvista, joten hän on kuvannut myös paljon ihmisiä, pääasiassa potretteja.

Tiina Inkiläinen Vantaalta kertoo olevansa uransa alussa, mutta jo nyt hänen Insta-tilinsä on pullollaan hienoja otoksia. Tiina kuvaa paljon valokuvaaja-poikaystävänsä kanssa, ja hän on kiinnostunut myös kaupunkimaisemista ja lentokoneiden kuvaamisesta.

Insta Camp viikonloppuna perjantain agendalle kuului saunomista Tykkimäen saunalla, sekä tutustuminen Kuusankoskella vasta avattuun Vanhaan Kauppaan, joka toimii kahvilana ja Panimo Hopan tap-roomina. Illan päätteeksi osallistujat majoittuivat isäntänsä Jussin kanssa Kymin Huvilan tunnelmallisiin huoneisiin.

Lauantaiaamuna matka jatkui maisemareittiä Arboretum Mustilaan, jossa kuvaajat olisivat viettäneet mielellään vaikka koko päivän. Lounaan jälkeen matka jatkui Korian sillan kautta Kymi GP-ravitapahtumaan, jossa he pääsivät tutustumaan aitoon ravitunnelmaan. Pohjolatalon kuvauksellisuuteen ja keskustan palveluihin tutustumisen jälkeen Insta Camp päätettiin Papulaarin kahvien äärellä.

Viikonloppuun mahtui hurjasti naurua ja uusia juttuja. Paljon jäi vielä näkemättä, ja aikaa olisi saanut kulumaan kohteissa paljon pidempäänkin, mutta jotain täytyi jättää seuraavaankin reissuun. Tunnelmat olivat positiiviset ja seuraavalle Kouvola-vierailulle suunniteltiin jo muun muassa Repoveden reissua.

Insta Campin osallistujat ottivat haltuunsa VisitKouvolan Instagram-tilin vuorotellen viikoksi ja postasivat sinne kuvia ja tunnelmia viikonlopulta. Ensimmäisenä vuorossa oli Joonas Pöytäniemi. VisitKouvolan löydät Instagramista nimellä @visitkouvola.