Visitkouvola käyttää evästeitä. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Sulje X

Repovedelle neuvova valvoja

Kouvolan ja Mäntyharjun alueella sijaitsevassa Repoveden kansallispuistossa on tänä kesänä kokeiltu valvojaa. Valvoja kiertää Repoveden kansallispuistossa viikoittain, vaihtelevina ajankohtina. Kävijöitä pitää muistuttaa esimerkiksi metsäpalovaroituksista ja vesillä liikkumisesta.

Jaa somessa

Erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin puiston poluilla ja tulentekopaikoilla liikkuva valvoja neuvoo kävijöitä muun muassa tulenteosta ja koirien kiinni pitämisestä. Neuvova valvonta käsittää paitsi yleistä valvontaa ja järjestyssäännön noudattamisessa ohjaamista, myös muuta retkeilijöiden opastamista.

Retkeilijät ovat ottaneet valvonnan erittäin hyvin vastaan. ”Olemme saaneet asiakkailta hyvää palautetta. Valvonta koetaan tarpeellisena palveluna”, kertoo puistonjohtaja Matti Hovi Metsähallituksesta. ”Valvoja on koulutettu kansallispuisto-opas ja tuntee alueen erittäin hyvin. Hän on tavoitettavissa vain valvontakierroksillaan maastossa, joten valvonta ei korvaa varsinaista asiakaspalvelua”, hän toteaa. 

Ennen retkeä on myös hyvä tarkistaa metsäpalovaroitukset ja muut ajankohtaiset asiat tääl, jotta reissu sujuu turvallisesti ilman ikäviä yllätyksiä. 

Lisätietoja puh. 020 639 5929
saimaa@metsa.fi