Visitkouvola käyttää evästeitä. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Sulje X

Alvar Aallon kaupunki

Kouvola kuuluu Alvar Aalto kaupunkien verkostoon. Arkkitehdin kädenjälki näkyy varsinkin Inkeroisissa, mutta myös Sippolassa ja Kasarminmäen portin pylväissä.

Jaa somessa

Kun Tampella Oy perusti 1930-luvun lopulla Inkeroisiin Anjalan paperitehtaan, suunnittelutehtävään palkattiin arkkitehti Alvar Aalto.
Työ alkoi Inkeroisten tehdasalueen rakennussuunnitelmalla. Se toimi pohjana paperitehtaan tehdas-, varasto- ja tuotantorakennusten suunnitelmille.
Alvar Aallon arkkitehtitoimisto suunnitteli Inkeroisiin lukuisten tehdasrakennusten lisäksi muun muassa Tehtaanmäen koulun, opettajien
asuntolan, uudet asuinrakennukset tehtaan työntekijöille, mestareille ja insinööreille sekä lääkäritalon. Kaikkia suunnitelmia ei toteutettu ja osa rakennuksista on purettu tai muutettu tunnistamattomiksi.

Karhunkankaalle toteutettiin yhdeksän erilaista Alvar Aallon suunnittelemaa Puutalo Oy:n talotyyppiä, yleinen sauna- ja pesularakennus, osuuskauppa sekä pumppuasema. Rakennukset valmisti tehtaan rakennusosasto. Asunnot luovutettiin tehtaalaisille materiaalikustanusten hinnalla.

Kouvolan Alvar Aalto kohteet