Lasten liikennepuisto Kouvolassa
01.05.2023

Suoraan paalupaikalle

Liikennepuistossa lapset pääsevät ilman aika-ajoja starttaamaan liikennekoulutuksen paalupaikalta.

Onko lasten liikennekäyttäytyminen hanskassa? Tule koko perheen kanssa kokemaan polkuautoilun riemua ja opettelemaan liikennesääntöjä Kouvolan liikennepuistoon.

Kouvolan liikennepuisto sijaitsee Jaakonpuistossa Kalevankadun varrella. Rautatieasemalta matkaa Jaakonpuistoon on noin 600 metriä. Rautatieasemalta lähtevältä Torniomäen bussilla (12T) pääsee liikennepuistoon jäämällä pois Kauppaoppilaitoksen pysäkillä. Liikennepuisto on avoinna vapusta elokuun puoleenväliin. Liikennepuisto on maksuton.

Polkuautossa on tunnelmaa

Alueella on ohjaaja, joka neuvoo, opastaa lapsia autojen käytössä ja kertoo liikennesäännöistä. Ohjaaja myös antaa polkuautot käyttöön ja jakaa ajovuorot. Liikennepuistossa on 25 polkuautoa alle 140 cm:n pituisille kuljettajille. Puistossa lapset ovat vanhempien tai heidät paikalle tuoneiden aikuisten vastuulla, eikä pieniä lapsia saa jättää alueelle ilman huoltajaa.

Yli viiden lapsen ryhmiä pyydetään varaamaan aika aina etukäteen liikennepuiston ohjaajalta. Voit varata ajan soittamalla numeroon +358 20 615 8255. Liikennepuiston toiminnasta vastaa Kouvolan kaupunki.

Avoinna:

Ti–pe klo 10.00–17.00
La 10.00–15.00