Anjala, Inkeroinen, Myllykoski

Anjala, Inkeroinen ja Myllykoski ovat Kymijoenvarrelle rakentuneita persoonallisia taajamia. Kaikista taajamista löydät oman keskusta-alueen peruspalveluineen, sekä paljon kaunista luontoa, mielenkiintoista historiaa ja elämänmakuisia kyläyhteisöjä.

  • Anjala on viihtyisä ja vihreä 2000 asukkaan kylä eteläisessä Kouvolassa, Kymijoen länsirannalla. Historiastaan tunnetussa kylässä sijaitsee Ankkapurhan kulttuuripuisto, josta pääset patosiltaa pitkin myös Alvar Aallon suunnittelemalle tehdasalueelle. Anjalan kaunis puukirkko on vuodelta 1756. Kirkonmäeltä löytyy myös Sihvakan maauimala sekä kartanon vanha hautausmaa, jonne harva uskaltaa yöaikaan paikasta liikkuvien kummitustarinoiden pelottelemana. 
  • Inkeroinen (Mämmälän kylä) on sopivan pieni n. 4000 asukkaan rauhallinen tehdastaajama eteläisessä Kouvolassa, Kymijoen itärannalla Anjalaa vastapäätä. Inkeroisten Tehtaanmäellä sijaitsee Alvar Aallon vuosina 1937-38 ja 1950-56 suunnittelema Anjalan paperitehdas asuinalueineen. Aallon suunnittelema suojeltu Tehtaanmäen koulurakennus peruskorjattiin vuonna 2003. Huimaavan arkkitehtuurin lisäksi löydät Inkeroisista peruspalvelut sekä hyvät päivittäistavarakaupat.
  • Myllykoski on vehreä noin 5000 asukkaan taajama Kymijoen rannalla. Myllykosken palveluihin kuuluu mm. päiväkoti, kouluja, elintarvike- ja muita kauppoja, ravintolat, huoltoasemat ja kirjasto. Vapaa-ajanviettoon tarjoavat mahdollisuuksia hiihto- ja ulkoilureitit. Kesäaikaan löydät Myllykosken Koivusaaresta viihtyisän vapaa-ajanympäristön, uudistetun maauimalan ja puistoalueen frisbeegolfratoineen.
  • Keltakankaan taajama liittyy Myllykosken taajamaan sen kaakkoispuolella valtatie 15:n tuntumassa. Jos olet pysähtynyt Anjalankosken ABC huoltamolla, olet jo ollut Keltakankaalla. Keltakankaalla asuu yli 600 asukasta luonnonläheisillä asuinalueilla ja sielä on myös terveysasema. Uusi elinkeinotoiminta on viime vuosina keskittynyt Keltakankaalle Ekoparkin teollisuusalueelle - alueella sijaitsee koko Kymenlaakson kattava jätekeskus.
  • Myös Sippolan kylä sijaitsee tällä alueella. Suomen suurin puukartano Sippolan hovi ja punatiilinen kirkko ovat hallinneet pienten järvien ympäröimää kylämaisemaa niin 1800-luvulla von Daehnien suvun aikaan kuin vielä 2000-luvullakin. Sippolan pienestä mutta eloisasta kylästä löydät yllättävän paljon kiehtovia kulttuurikohteita.