Kymin Huvila

Kymin Huvilassa Kuusankoskella nautit rauhallisesta, arvokkaasta, mutta kodikkaasta tunnelmasta. Häät, syntymäpäivät tai perhejuhla tulossa? Paikka yritystilaisuudelle, kokoukselle tai perinteiselle saunaillalle haussa? Mahdollisuus myös majoittumiseen. Tule lounaalle, tutustu, ihastu ja varaa!

Entisenä Kymin edustustilana tunnettu Huvila sijaitsee Kymintehtaan läheisyydessä Kuusankoskella, Kouvolassa. Pitkään Huvila oli ainoastaan yhtiön ylimpään johtoon kuuluvien henkilöiden käytössä ja myöhemmin talon ovet avautuivat myös muille Kymin vieraille. Aikaisemmin Johtokunnan Huvilana tunnettu talo on nyt avoinna kaikille.

Vuonna 1873 rakennettu Pohjois-Kymenlaakson vanhin käytössä oleva asuintalo tarjoaa arvokkuutta, upeutta, loistokkuutta ja hienostuneisuutta. Huvilan on suunnitellut suomalainen arkkitehti Theodor Decker, joka on opiskellut Tukholman taideakatemiassa vuosina 1858–1863. Näissä puitteissa paikan päällä laadukkaista raaka-aineista valmistetut tarjoilut ja arkilounaat maistuvat astetta paremmilta.

Päivän ja illan päätteeksi meillä on tarjota yösija kymmenessä hotellitason huoneessa. Seitsemän hotellihuonetta sijaitsee vuonna 1970 rakennetusta lisäsiivessä ja kolme isoa sviittiä Huvilan toisessa kerroksessa. Piha-alueemme luo puitteet eri aktiviteeteille ja lisätilalle ulkojuhlintaa varten.

Yhteystiedot

Ahlmannintie 1
45700 Kuusankoski

Tervetuloa nauttimaan Huvilan lounaasta maanantaista perjantaihin klo 11 - 14.

Muina aikoina palvelemme tilausravintolana sekä ilmoitamme kotisivuilla muista kattauksista ajankohtaista-osiossa.

Päivitä tiedot