Pekka Nissinen, Elämän kirjo - retro

Pekka Nissinen, Elämän kirjo - retro

Poikilo-museot

7/5 /hlö

*Hintaan sisältyy: pääsymaksu

Taiteilija Pekka Nissisen ateljeessa Iitissä syntyneitä värien kyllästämiä maalauksia ja veistoksia aivan viime ajoilta ja herkkiä maisemia murretuin värein – siinä kenties äärimmäiset päät Nissisen tuotannosta hänen pian avautuvassa näyttelyssään.

Pekka Nissinen (s. 1938) on itse kertonut päättäneensä ryhtyä taiteilijaksi jo 14-vuotiaana koulupoikana Joensuussa, jossa hän pyysi ja pääsi seuraamaan opettajansa, taidemaalari Veikko Lappalaisen työskentelyä. Koulun jälkeen hän muutti Helsinkiin, meni Vapaaseen taidekouluun ja pääsi myöhemmin Ateneumin iltakouluun.

Pekka Nissinen loi mainosalalla merkittävän 40-vuotisen uran graafikkona ja johtavana art directorina. Mainosalalla kuluikin yli 40 vuotta, mutta sen ohella häntä alkoi yhä enemmän etsiä aikaa vapaan taiteen tekemiselle.

Mainosuran jälkeen kokopäiväisen taiteenteon mahdollisti 1980-luvulla toisen kodin hankkiminen ja vihdoin oman ateljeen rakentaminen Kymijoen varrelle, Iittiin. Aivan veden äärellä sijaitseva tontti on lohkaistu entisen Marlebäckin kartanon maista ja sijaitsee entisen kartanonpaikan lähellä. Pekka Nissinen ehti kuvata monia tilan rakennuksia ennen kuin ne hävisivät maisemasta kokonaan. Marlebäck-maalaussarjasta voidaan katsoa Pekka Nissisen vapaan taiteilijanuran alkaneen.

Nissinen piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jo 1961 Galleria Strindbergillä ja se koostui piirroksista ja puupiirroksista. 1980-1990-luvulla hänen tyylinsä oli tunnusomaisen Chagall-vaikutteista kolorismia. Marlebäckin maisemat olivat vaihtuneet voimakkaiksi ekspressionistisiksi näyiksi.

Mainosgraafikon tausta näkyy maalauksissa vankkana sommitteluna, peittävinä ja voimakkaina väreinä ja usein hyvin konstruktivistisena rakenteena, joka on neliömäisissä maalauksissa toteutettuna vaativa ratkaisu.

Sulje

Varaustiedustelu

Varaustiedutelun kuvausteksti

Sulje

+358 20 615 5297

Sulje

Sijainti

Poikilo-museot

Varuskuntakatu 11
45100 Kouvola

Ti - Pe 11:00 - 18:00, La - Su 12:00 - 17:00, Ma suljettu.

Poikkeukset avoinnaolossa:
suljettu uudenvuodenpäivänä 1.1., loppiaisena 6.1., pääsiäisenä 14.-17.4., juhannuksena 23.-25.6., itsenäisyyspäivänä 6.12, jouluna 24.-26.12.