Näyttelyt ja tapahtumat

Näyttelyt ja tapahtumat

Taideruukki

Taideruukki on saavuttanut hyvän maineen tasokkaiden ja vaihtuvien taidenäyttelyiden sekä monipuolisten isojen ja pienien tapahtumien järjestäjänä. Vuosittain järjestettävät koko perheen pääsiäis- ja kesänavaus-tapahtumat sekä Taiteiden Yö ja Joulumarkkinat vetävät talon mukavasti täyteen väkeä.

Taideruukin Pääsiäinen
Vuosittain pääsiäisen aikaan järjestettävä koko perheen hyvänmielen tapahtuma herkkujen, pääsiäisikoristeiden ja muun ohjelman merkeissä.

Taideruukin Kesänavaus
Vuosittain kesäkuun alkuvaiheessa järjestettävä koko perheen tapahtuma, jossa talon puodit ja pajat esittelevät tuotteitaan järjestäen myös erilaista ylimääräistä ohjelmaa sekä syötävää katukeittiömeiningillä.

Taideruukin Yö
Tapahtuma Taiteiden Yön aikaan aina elokuussa. Runsaasti nähtävää ja koettavaa sekä osallistavia työpajoja käsillätekemisen, taiteen ja kulttuurin osalta.

Taideruukin Joulu

Itsenäisyyspäivän tienoilla järjestettävä perinteikäs ja mittava joulumarkkina-tapahtuma, jossa leipurit, käsityöläiset ja taiteilijat saavat tuotteensa esille ja myyntiin muun jouluisen ohjelman lisäksi. Täältä löytyvät myös ne käsintehdyt ja kotimaiset lahjat pukinkonttiin.

Galleria Pato, Galleria Nurkka, Pato Klubi ja Klubin Vintti

Tiloissa vaihtuvia ja monipuolisia taidenäyttelyjä ympäri vuoden sekä mm. musiikkiin, improiluun, tanssiin ja runoiluun liittyviä tilaisuuksia. Tiloja on myös mahdollista vuokrata erilaisiin yksityis- tai yritystilaisuuksiin, kokouksiin ja koulutuksiin. Mainittuihin tiloihin liittyvät tiedustelut: TaideTupa Pikkuselma puh. 044 0564 364 tai Creanda puh. 040 680 6775

Tapahtumatori

Taideruukin sisäpihan puolen yläkerrasta löytyy iso ja korkea Tapahtumatori tila, joka soveltuu jo hieman isomman mittakaavan tilaisuuksiin. Tila on tällä hetkellä täysin tyhjä, joten vuokraaja voi luoda tilaan juuri omat tarpeensa täyttävän tapahtuman rakenteineen. Tiedustelut Tapahtumatoria koskien: UPM Kiinteistöt puh. 040 702 3551

Sulje

Varaustiedustelu

Varaustiedutelun kuvausteksti

Sulje

040 1769 289

Sulje

Sijainti

Taideruukki

Kyminväylä 2
45700 Kuusankoski

Cafe Ruukitar
ma-pe 6.30-16.30
la-su 12-16

Näyttelyt
ti-pe klo 11-17
la-su klo 12-17

Ruukinportin kirpputori
ma-pe klo 11-18
la klo 10-15
su klo 12-15

Puodit avoinna
ke-pe klo (11) 12-17
la-su klo 12-16