Aknestik- Toiset sata vuotta kaivossa

Aknestik- Toiset sata vuotta kaivossa

Kyminväylä 2, 45700 Kuusankoski

Tapahtuman ajankohta 9.3.2024
Tapahtuman sijainti Pato Areena, Kuusankosken Taideruukki / Kuusankoski

Aknestik juhlakiertueelle keväällä!!

Suomirokkia, Joka päivä, Haukipudas ja Sata vuotta kaivossa- kappaleista tuttu Aknestik suuntaa keväällä Toiset sata vuotta kaivossa- kiertueelle.

Haukiputaalaisyhtye soittaa yhteensä 8 keikkaa ympäri Suomen helmi-maaliskuussa 2024. Luvassa on vanhojen ja uusien Aknestik-fanien kokoontumisajot, jossa keräännytään tapaamaan vanhoja tuttuja ja nauttimaan 90-luvulla aktiivisena toimineen bändin musiikista.

"Aknestik on nyt paremmassa iskussa kuin koskaan 90-luvulla, jolloin kiersimme Suomea vuosittain aina uuden albumin kanssa. Soittoon on tullut voimaa ja rauhaa, ja lauluihin elettyä elämää ja patinaa. On ollut hienoa nähdä, kuinka monet lauluista ovat jääneet elämään kansakunnan
laulukirjoihin ja karaokevihkoihin. Nyt voimme soittaa surutta kaikki parhaat biisit ja tavata keikoilla kaikkia mahtavia tyyppejä, joita emme ole nähneet pitkään aikaan”,
Aknestikin solisti Jukka Takalo kertoo.

90-luvulla legendaariselle Poko Rekordsille 7 albumia levyttänyt yhtye teki aikoinaan lukuisia radiohittejä, keikkaili raivokkaasti ja nousi festareiden päälavasarjaan ennen kuin lopetti aktiiviuransa kesällä 2002.

"Tulevalla kiertueella emme juhli merkkipäiviä, vaan sitä että olemme elossa ja edelleen elämämme iskussa. Juhlimme ystävyyttä, emmekä vaikka sitä, että tuplaplatinaa meille tuoneen Suomirokkia- kappaleen julkaisusta on kulunut neljännesvuosisata.
Tai sitä että bändin keksimisestä koulun fysiikan luokan varastossa on kulunut, uskaltaako tätä sanoakaan, ensi keväänä 40- vuotta.
Eka kerran sijasta kiinnostaa kuitenkin enemmän se seuraava kerta. Se olkoon se tärkein merkkipäivä”, Takalo jatkaa.

Liput 32/30 €. Etuhinta opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, Kymijoen Taidepato ry kannatusjäsenet 2024 ja Kunto-Mekka asiakkaat (voimassa oleva asiakaskortti).
Me kaksi-kaverilippu 56 € (oikeuttaa kahden henkilön samanaikaiseen sisäänpääsyyn. Me kaksi- lippu vain ennakosta).
Lippuennakko digilippu.fi palvelu ja TaideTupa PikkuSelma. Ovi 35 €.

Ovet ja etkot klo 19.00. Ei istumapaikkoja. K-18 (alle 18v. huoltajan seurassa).