Kaikkien isien Kouvola – vinkit ikimuistoiseen isänpäivään
Kulinaristi, luonnosta nauttija, hurjapää, taiteesta kiinnostunut, urheilija, musikantti tai niiden yhdistelmä – Kouvola tarjoaa jokaiselle isälle onnistuneen, hänenlaisensa isänpäivän. Isää toki kannattaa arvostaa vuoden jokaisena päivänä, mutta katso tästä parhaat vinkit isänpäiväviikkoon!
Herkuttelua
Kulinaristi-isän voi viedä jo viikolla kahvittelemaan ja herkuttelemaan vaikkapa kahvila Papulaariin, jonka omapaahtama Kouvola-kahvi herättää aromaattisella maullaan unisenkin isän. Sekä Papulaarista että tunnelmallisesta Taideruukissa sijaitsevasta paahtimo KAPU Roasteryn myymälästä isälle saa paikallista, makunystyröitä hivelevää kahvia myös lahjapakettiin. Vinkkinä muun muassa Ramin konditorian, Kymen Wienerin ja Sinuhen leipomon makoisat suolaiset ja makeat leivonnaiset vievät kielen mennessään – näistä voi varata makoisat viemiset jo isänpäivän aamuksi!
Yksi isänpäivän huippuhetkistä on monipuolinen isänpäivälounas ja noutopöytä, joita tarjoilevat muun muassa upea Kymin huvila Kuusankoskella, klassikko Kymen Paviljonki kuutostien varrella, Orilammen maja kansallispuiston läheisyydessä ja Virtakiven sauna-kahvila Voikkaalla Kymijoen maisemissa. Makuja maailmalta taasen sopii nautiskella vaikkapa keskustassa sijaitsevien kreikkalaisen ravintola Gyrosin isänpäivän noutopöydästä tai ravintola Angela’s:n erityisestä buffettarjoilusta, josta löytyy isänpäivänä niin gözlemeä kuin skagenröraakin.
Jälkiruoaksi ja herkuttelijan lahjapakettiin sopii luonnollisesti maailman parhaaksi tituleerattu Kouvolan lakritsi. Tai pitäisikö isä artesaanioluista? Silloin kannattaa suunnata panimokahvila Vanhaan Kauppaan, joka toimii pienen perhevetoisen Panimo Hopan käsityöläisoluiden ulosmyyntipisteenä. Isä voisi myös ilahtua olutmaistelusta, johon suositukset saa kaupan ja panimon asiantuntevalta henkilökunnalta.
Ulkoilua
Luonnosta nautiskelevalle isälle Repoveden kansallispuisto on upea kohde, ja sen jylhät maisemat ovat kokemisen arvoisia ihan jokaiselle. Tänä vuonna 20 vuotta täyttäneessä kansallispuistossa on reittejä niin aloittelijalle kuin eräkonkarillekin – vie isä vaikka viikonlopuksi telttailemaan, kiipeilemään Olhavanvuoren kallioille tai piipahtamaan ihailemaan maisemia uudelta riippusillalta.
Myös Kouvolan 15 ylläpidettyä luontopolkua ja ulkoilureittiä tarjoavat reippailua, raitista ilmaa ja luontoelämyksiä ympäri vuoden. Osa luontoreiteistä on myös saavutettavissa kätevästi keskustasta – vinkkaa isälle vaikkapa uusista Käyrälammen ja Kymijoen ulkoilureiteistä taikka Niivermäen tai Kalalammen luontopoluista.
Sekä Repovedellä että osassa luontoreittejä on useita nuotiopaikkoja, joten nokipannukahveilla, nuotiomakkaralla tai tikkupullalla on hyvä viimeistellä isänpäivän ulkoiluhetki!
Aktiviteetteja
Vauhti-isän kanssa voi kilpailla vaikka koko perheen voimin Kouvola Karting Centerissä, jossa mikroautoilla voi hurjastella joko toisiaan tai kelloa vastaan. Livehurjastelun sijaan isälle voi myös tarjota ainutlaatuisen kokemuksen Elämysbunkkerin formulasimulaattorissa, jossa pääsee testaamaan, miten F1-formula-auto kiihtyy radalla. Elämysbunkkerista löytyy myös toisenlaista sykettä nostavaa jännitystä – uskaltaisiko isä seinäkiipeilemään, pakohuoneeseen tai jopa sisäpaintball-kisaan? Rennompaan pelailuun sopii hohtominigolf samassa paikassa tai keilaus keskustassa sijaitsevassa Happy Bowling -keilahallissa, joka muuntuu iltaisin upeaksi hohtokeilausareenaksi.
Urheilua
Aktiivisten kaupungissa urheilijaisä pääsee toki itse treenaamaan monenlaisissa merkeissä, mutta katsomon puolella urheilumiehen sykettä nostavat tällä kaudella kaksi koota: Kookoo ja Kouvot. Hanki liput katsomaan jääkiekkoa Kookoon matsiin tai koripalloa Kouvojen tai Kouvottarien peliin – takuuvarma lahjaidea urheilun kannattajalle! P.s. Lue lisää liikuttavasta Kouvolasta ja katso vinkit penkkiurheilijan parhaimmistoon – muista myös kansallispelimme pesäpallon ylpeys KPL, jonka pelejä saa jännittää kesäkaudella, sillä isää voi tietenkin ilahduttaa muutoinkin kuin isänpäivänä.
Kulttuuria
Musiikki-isä ilahtuu takuulla konsertista tai keikasta – katso Pato Klubin ja Pato Areenan keikat sekä Kouvolan tapahtumatalojen tapahtumat ja valitse makuun sopivin meno. Koska isä on voittaja ja nyt on hänen juhlansa, tämän viikon tärppinä on KymiSinfoniettan taiteilijatapaaminen ja Voittajien juhlaa -konsertti Kuusankoskitalolla.
Huumori-isä saa nauraa niin ikään Pato Klubilla, kun tällä viikolla lauteita lämmittävät Suomen hauskimmat mamut sekä yksi kiintiösuomalainen, ja myöhemmin marraskuussa luvassa on suomenruotsalaista huumoria Jacke Björklundin sanelemana. Aina kannattaa pysyä kartalla myös Kuusankoskitalon ja Kouvolatalon tapahtumista, sillä paikalla on jo pyörähtänyt hiljattain muun muassa maailman hauskin mies Ismo Leikola.
Teatteri-isää varten kannattaa katsastaa Kouvolan ja Kuusankosken teatterien näytökset – mikäli tämänhetkistä repertuaaria on noudattaminen, isän mielessä on ”Cabaret”, ”Hyvässä nousussa”, ”Älä pukeudu päivälliselle” ja ”Ei kerro katuvansa” – joka tapauksessa isänpäivä Kouvolassa on tulvillaan mainiota meininkiä, mitä ei todella tarvitse katua!
Taideisä käy ehdottomasti kierroksella Kouvolan taidemuseo Poikilossa – tällä hetkellä Poikilon parhaat -näyttelyn lisäksi näytteillä on kuuluisa Kreetta Järvenpään ja Heikki Marilan Flora Favola -näyttely, jossa hoituu samalla myös kukka-aihe isänpäiväksi. Erilaisia taidenäyttelyitä on tarjolla myös rustiikkisessa miljöössä Taideruukin Galleria Padossa ja Pato Klubilla.
Peli-isälle onkin tarjolla ainutlaatuista ohjelmaa, sillä Kouvola on tänä vuonna Pelitaiteen Pääkaupunki ja Capital of Game Art– tapahtumakokonaisuuden kotikaupunki. Sisällöltään vaihtuva Pelien Vapaakaupunki – tapahtuma tuo pelit ja pelikulttuurin monipuolisesti esille, joten tarjolla on pelejä, pelitaidetta, pelialan työnäytteitä, pelisessioita, yhteisöllistä tekemistä sekä tietysti paljon pelaamista! Tai verestäisivätkö retropelit muistoja? Kouvolan Hopeakuula Arcadessa isä pääsee näyttämään sorminäppäryytensä ja reaktiokykynsä, sillä pelihallissa on laaja valikoima manuaaliflippereitä 70-luvulta aina 2020-luvulle.
Lukijaisä kyyditään tietysti kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan kirjakauppaan, joka takaa elämyksen – kuinka monessa kirjakaupassa on A-oikeudet ja toiminnanjohtajana kissa? Lisävinkkinä Inkeroisten kirjastossa kunnioitetaan maamme isiä Sota-ajan tiedot tarinaksi -tapahtumalla, jossa saa muotoilla veteraanin, lotan tai työvelvollisen tapahtumat sotatien varrelta tarinaksi – illan teemana on sotapäiväkirjat, päiväkäskyt ja kunniamerkit. Pakettiin aarteita löytyy lisäksi keskustan torin idyllisestä Lukusopesta.
Rentoutumista
Lähes jokainen isä on saunoja ja rentoutuja – niin rennon kuin vilkkaankin päivän kruunaa luonnollisesti lämmin sauna, pulahdus järveen ja rentoutuminen järviterassilla Tykkimäen saunalla uusitun Käyrälammen maisemissa.
Onnea isä, isi, iskä, faija, ukko, äijä sekä vaari, ukki, pappa ja kaikki muut – rakkaalla isällä on monta nimeä, ja Kouvolalla yhtä monenlaista toimintaa, joten tervetuloa viettämään ikimuistoinen isänpäivä!